Mirvalle Masters SM-hopeaa
Painonnoston Masters SM-kilpailut voimailtiin viikonloppuna Kuusankoskella. Kilpailutapahtuma oli 35-50 vuotiaille tarkoitettu ja nostajia riittikin kolmelle päivälle perjantaista sunnuntaihin. Painonnosto on saavuttanut Masters-ikäisissä jo niin suuren suosion, että SM-kilpailut on jaettu vuoden aikana kahteen eri osaan – erillinen tapahtuma järjestetään alle ja yli 50-vuotiaille.
Parkanon Puntin riveissä lavalle asteli tällä kertaa kolme urheilijaa. Kilpailu-urakan aloitti Mirva Raivaluoma naisten 71-kilon sarjassa ja 45-49-vuotiaiden ikäryhmässä. Mirva on aloittanut harrastuksen aikuisena ja osallistui nyt ensimmäistä kertaa SM-kilpailuihin. Valmistautuminen sujui suunnitelmien mukaan ja kisanostot etenivät varmoin ottein. Mirva päätyi tempauksessa 35 kiloon ja työnnössä 47 kiloon. Omat ennätyksen menivät näin uusiksi ja kaiken lisäksi kaulalle pujotettiin hopeinen mitali. Näiden suoritusten jälkeen on mukava suunnitella tulevaa ja asettaa seuraavia tavoitteita. Sarjan voittoon nosti Jenni Roberts 52+66 kilon tuloksilla.
Toisena naisnostajana matkassa oli Marianna Kuusikko – niin ikään ensimmäistä kertaa SM-kisoista. 40-44-vuotiaiden ryhmät kisailtiin lauantaina. Mariannan osalta valmistautumista haittasi sairastuminen pari viikkoa ennen kisaa, mutta kilpailun kulkuun voi olla silti tyytyväinen. 59-kiloisissa taso oli varsin hyvä ja ensikertalaista ei vielä päästetty mitaleille. Ennätysnostot jäivät odottamaan seuraavaa kisaa, mutta loppusijoitukseen tällä ei ollut vaikutusta. Nyt suorille käsille nousi tempauksessa 37 kiloa ja työnnössä 48 kiloa – itse asiassa ylös nousi molemmissa lajeissa kaksi kiloa enemmän, mutta tuomarit eivät viimeisiä nostoja hyväksyneet. 85 kilon yhteistulos oikeutti neljänteen sijaan, kun mitaleille nostivat Anne-Leena Weckman (137 kg), Sari Anttila (132kg) ja Suvi Häjänen (120kg).
Parkanon Puntin miehiä kisassa edusti Kankaanpäässä asuva Karo Riihimäki. Karolla on kokemusta lajin parista jo juniorivuosilta, mutta pitkän tauon jälkeen nostotekniikoita on saanut palautella jälleen mieleen. 40-44 vuotiaiden ja 96-kiloisten sarjassa nostanut Karo ylitti omat odotuksensa ja venyi aikuisiän ennätyksiinsä 167 kilon yhteistuloksella. Tempauksessa nousi 75 kiloa ja työnnössä 92 kiloa ja mies ihmetteli itsekin, että miten nostot näin hyvin menivät. Onnistuneet nostot olivat viidennettä sijaa tärkeämpiä ja tunnelma kisan jälkeen oli loistava. Tämäkin sarja oli tasokas mitalien mennessä Teemu Ylärakkolalle (245kg), Antti Hyväriselle (210kg) ja Markku Lähderinteelle (190kg).
Comments are closed.