|
|
Yleistä tietoa:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Suomen Painonnostoliiton toiminta on jaettu neljääntoista piiriin. Nämä kotisivut ovat yhden aktiivisimmista,
Lounais-Suomen piirin. Piiriimme kuuluu kuusi painonnostoseuraa. Kuten nimikin jo kertoo, seurat toimivat
Lounais-Suomen alueella.
Suomen Painonnostoliiton piireistä näyttävimpänä menestyjänä on toiminut jo usean vuoden ajan Lounais-Suomen
piiri. Piirissämme on erittäin vahvaa juniorityöskentelyä, josta esimerkkinä lukemattomat SM-mitalit
junioriluokista aikuisiin ja muutama EM-mitalikin nuorten puolelta. Piirimme alueella merkittäviä uran
uurtajia painonnoston hyväksi ovat olleet mm. Matti Everi, Timo Kukkonen, Markku Lahtonen ja Reijo Vainio.
SPNL:n Lounais-Suomen piirin kuuluvat Kankaanpään Voimailijat (KaVo), Loimaan Leisku (LoiLe), Parkanon Puntti
(PaPu), Puntti-Karhut (PuKa), Siikaisten Sisu (SiiSi) ja Turun Atleettiklubi (TAK).
Suomen Painonnostoliitossa tehtiin uusi piirijako vuonna 2002, jolloin seurat pääsivät vaikuttamaan
omaan sijoitukseensa piirien sisällä. Lounais-Suomen piiri oli jo tässä kokoonpanossa toiminut aiemmin
hyvässä ja kannustavassa hengessä, joten varsin luonnollista oli jatkaa samalla kokoonpanolla kohti uusia
haasteita.
Piirissämme on perinteisesti kilpailtu eri ikäluokkien piirinmestaruuksista, sekä järjestetty piirileirejä.
Nyttemmin piirien yhteistyö on leirien osalta muuttunut laajemmaksi yhteistyöksi, kun vuoden 2003
syksyllä kokoontui ensimmäistä kertaa niin sanottu Näästiimi. Leiri järjestettiin ensimmäisen kerran
Tampereella, Hämeen piirin alueella, mutta luvassa on leirejä myös oman piirimme alueella. Painonnostoväen
tavoitteet ja rakentava yhteishenki vievät lajia uuteen nousuun niin piiri- kuin kaupunkirajojakin katsomatta.
|
|