|
|
Piirin tiedotus:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Piirin vuosikokous 2004 ja siellä käsiteltyjä asioita
Painonnostoliiton Lounais-Suomen piiri piti vuosikokouksensa Kankaanpään Voimailijoiden
kansallisten kilpailujen yhteydessä.
Kokouksessa todettiin piirin olevan ylivoimaisesti Suomen paras piiri, sillä varsin usein puolet
Suomen arvokisajoukkueesta on piirin alueelta, toisinaan jopa yli puolet.
Kokouksen puheenjohtajana toimi piirin puheenjohtaja Maarit Aukeala ja hän hoiti myös
sihteerin tehtävät. Kokouksessa hyväksyttiin johtokunnan esittämä vuoden 2003 toimintakertomus ja
tilinpäätös. Vuoden 2004 osalta johtokunta käsittelee nämä seuraavassa kokouksessaan 29.1. Porissa.
Vuoden 2005 toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin.
Talousarvion osalta todettiin, että piiri ei edelleenkään ano liiton piiritukea, mikäli se edelleen
on aikaisempien vuosien tasolla. Vuodelta 2003 saimme tukea liitolta 10,50 euroa ja se ei kata edes posti-,
kopionti- ja puhelinkuluja. Jos liiton avustuksen tilanne muuttuu, käsitellään anomisasia uudelleen.
Hyväksytty talousarvio sisältää piirin palkinnot, kokoukset, piirileirin ym ja osoittaa 40 euron ylijäämää.
Toimintasuunnitelmasta poimittakoon yleisen sarjan pm-kilpailut Porissa 29.1., 17-vuotiaiden
pm-kilpailut toukokuussa, 20- ja 23-vuotiaiden pm-kilpailkut elo-syyskuussa sekä piirileirin elokuussa.
Lisäksi piiri osallistuu vahvasti Näästiimin alueleireille, joita järjestetään 4-6 kpl ensi vuoden aikana,
osa useiden voimailulajien kanssa yhdessä.
Maarit Aukeala ilmoitti joutuvansa luopumaan piirin puheenjohtajuudesta tulevaksi vuodeksi. Hänen
tilalleen valittiin vuodeksi Matti Everi, joka on toiminut useita vuosia pj:na jo edellisellä vuosituhannella.
Piirin johtokuntaan valittiin lisäksi Miiro Kuusikko, Timo Vuorela, Vesa Salomäki, Markku Lehtinen,
Pasi Kailajärvi, Reijo Vainio ja Markku Lahtonen.
Piirin parhaana nostajana päätettiin palkita EM-viitonen Anna Everi Riston Pytyllä (lahj. Risto Pohjonen)
tiukassa kisassa Sini Kukkosen (EM-6), Heidi Harjun (EM-8.) ja Miikka Huhtalan (EM-15.) kanssa.
Tempaus-pytyllä aktiivisesta ja tuloksellisesta seuratoiminnasta palkittiin tältä vuodelta
Puntti-Karhujen puheenjohtaja Rami Viitasaari.
|
|